Vuosi vaihtuu ja on tekemisen tilinpäätösten aika. Meklaripajan matka on vasta alullaan, yrityksen puolen vuoden historiassa on toimilupa ollut voimassa neljä kuukautta. Aika on kulunut kuin siivillä, tekemistä on ollut kädet täynnä, kun kaikki on aloitettu nollasta. Silti, päällimmäinen tunne on, että koko ajan tässä on saanut kuitenkin odottaa jotakuta muuta, että monet asiat ovat edenneet. Toimeenpanokykymme on siis ihan hyvällä tasolla. Tunnevuoristorata on monille yrittäjille tuttu. On päiviä, jolloin olet voittamaton, on päiviä kun tuntuu että ei tästä tule yhtään mitään. Sitäkin oppii katselemaan ikään kuin ulkopuolelta ja hallitsemaan omalla tavallaan. Raastavan ihanaa.
Yrityksemme ensimmäinen tilikausi on 16 kk:n mittainen 2022 loppuun. Ensimmäinen ujo tavoitteemme tilikauteen laskutuksen osalta oli varovainen. Tiesimme, että meillä on käsissä malli, joka tuottaa arvoa ja jolle on kysyntää, mutta kun tuon tavoitteen olimme saavuttaneet 3 kk:n jälkeen, niin ylittihän alku kaikki odotuksemme. Teimme uuden tavoitteen ja näyttäisi, että se ylitetään keväällä. Kaksi kokenutta kaveria ei näköjään osaa vielä tavoitteita myynnille asettaa. Tämä osaltaan on rohkaissut meitä etenemään rekrytointien kanssa etuajassa suhteessa alkuperäisiin suunnitelmiin. Tervetuloa Sirpa maanantaina 3.1 Pajalle!
Mitä tästä alun pyrähdyksestä, jota parhaamme mukaan olemme yrittäneet hallita, on sitten jäänyt mieleen? Ihan ensimmäisenä kiitollisuus syksyn asiakkaillemme, jotka luottivat meihin ensimetreillä. Tämä joukko on meille merkityksellinen monessa mielessä. Hyvin näillä kilometreillä tiedämme, että mikään ei ole itsestään selvää. Jokainen steppi on ansaittava ja arvo tuotettava yhteistyössä. Alussa pitää onnistua ja saada tuki tekemiselle.
Toinen asia on ollut valtava kannustus niin verkostoiltamme, kuin yrittäjäkollegoiltakin. Jokainen on ollut valmis tarpeen tullen auttamaan tai vaikka vaan vaihtamaan ajatuksia. Yritämme ottaa tästä parhaan kykymme mukaan mallia ja auttaa osaltamme muita siten kuin pystymme. Yrittäjät on kuitenkin omien juttujensa kanssa aika yksin ja kaikki vuorovaikutus ja kannustus on kaikille eduksi.
Kolmas asia on erityisen tärkeä. Olemme alusta alkaen korostaneet laatua ja oman kokemuksemme kautta annettavaa osaamista ja taustojemme tuomia näkemyksiä asiakkaalle. Haluamme meidät tunnistettavan aktiivisena ammatillisena, kasvollisena osaajana laajoine verkostoineen tekojemme kautta. Tämä luontainen näkemyksellinen toimintatapamme on johtanut yrityspäättäjien kanssa erinomaisiin keskusteluihin ja yhteistyön alkuihin sekä suositusten saamiseen. Meidän kokemuksemme mukaan yrityksissä on tarve puolueettomalle ajatukselle, sparraajalle, kokemuksen ja näkemyksen antajalle, jolta saa mielipiteen ja arvion siitä, miten eri tilanteissa kannattaisi toimia ja vielä toteutamme sen asiakkaan puolesta. Kun kaikki nuo asiat eivät yrityspäättäjille tietenkään ole tuttuja, tämä luo arvoa, lisää luottamusta ja syventää yhteistyötä. Tämä on oikea tie.
Kollega Selkeen kanssa pysähdyimme marraskuussa, huomattuamme toistavamme keskusteluissamme tiettyjä meille merkityksellisiä asioita. Näistä muodostui itsestään ikään kuin meidän toimintamme punainen lanka. Meille pyhät asiat. Haluan ne jakaa tässä lopuksi teille, ehkäpä tunnistatte näistä meidät.
1. Enemmän tekoja, vähemmän puheita
2. Yrittäjämäisyys kaikessa tekemisessä
3. Yhdessä tekeminen, verkostojen arvo
4. Suoruus ja rehellisyys
Meklaripajan yrittäjät Selkee ja Leppänen toivottavat kaikille menestystä uuteen vuoteen!