Otsikkokuva on tiimipäivästämme, jonka pidimme kuluneella viikolla Jyväskylässä. Kuva on tietyllä tavalla voimakuvamme, sillä siinä kiteytyy paljon asioita meistä. Se tuo samalla onnen läikähdyksiä sydämeen, avaan asiaa seuraavassa vähän enemmän.
Meklaripajassa olemme varsin kokeneita työurillamme. Yhtenä johtavana ajatuksena meillä on yrittäjinä ollut kiertää kaikki tuntemamme ja oppimamme karikot toiminnassamme, niin bisneksessä kuin henkilökuntamme kanssa, kun kerran itse saamme päättää.
Yksi tärkeimmistä asioista tiimin koon kasvaessa on ollut vahvan yhteisöllisyyden kasvamisen tukeminen. Yhteisöllisyyttä ei voi määrätä, hyvää henkeä ja työn imua ei laiteta aamun to-do listalle. Voidaan kuitenkin tehdä paljon, jotta edellytykset ilmiölle ovat olemassa. Varsinkin, kun me olemme kaikki eri puolilla Suomea fyysisesti, tämä on tärkeää.
On muutamia tärkeitä asioita, joihin olemme kiinnittäneet huomiota. Ehkä tärkein on riittävä keskinäinen vuorovaikutus, joka meillä syntyy luontaisesti toimintatapojemme ohjatessa siihen. Olemme tähän kiinnittäneet myös oppimisen ja tiedon jakamisen kulman, joka tekee meistä tiedollisesti nopeasti oppivia. Kyselevä organisaatio on voittava malli, joka tuo automaattisen auttamisen tavan.
Panostamme korkeaan laatuun, poikkeavaan reagointikykyyn, osaamiseen ja uuden luomiseen, sellaiseen johon uskomme ja josta voimme olla ylpeitä markkinassa. Erottautumistekijät ovat vahvan itseluottamuksen takana. Jokaisella tekijällä on valtuudet tehdä itse päätöksiä työssään. Olemme aktiivisesti esillä markkinassa ja olemme toimija, jolla on mielipide ja uusia ajatuksia jaettavaksi.
Me olemme rehellisiä ja hyvin erilaisia ihmisiä. Arvostamme toisen persoonaa, ymmärrämme vahvuutemme, mutta yhtä lailla ne puolet, joissa tarvitsemme tukea. Tämä ei ole yksilöpeliä, vaan meidän pitää onnistua tiiminä. Tästä keskustelemme avoimesti kehittäessämme sisäisiä mallejamme.
Me nauramme paljon yhdessä. Työkulttuurissamme on pieni pilke silmässä, lupa olla oma itsensä, olla rohkea, sanoa ääneen ja vaikuttaa. Halaamme toisiamme, kun näemme livenä muutaman kerran vuodessa. Tämä on yhteinen matka.
Me puhumme yhteisöllisyydestä ilman eri kehoituksia. Minä yritän parhaani mukaan näyttää siinä esimerkkiä ja niin tekee meillä jokainen. Luottamus toiseen lisääntyy, luottamus meihin kasvaa vahvaksi. Puhumalla paljon meille tärkeistä asioista, muodostuu niistä yhteinen kuva. Syntyy tarina, jossa jokaisella on käsikirjoittajan kynä kädessä.
Yhteisöllisyys syntyy tunteesta ja tunteet ovat sitouttamisen mestareita. Vahva yhteisöllisyys on pitovoimatekijä, se lisää tuottavuutta ja viihtyvyyttä, luo turvallisuutta ja ilmapiirin, jota jokainen yhteisön jäsen alkaa vaalimaan. Yhteisöllisyys vetää puoleensa ja näkyy kauas sekä mahdollistaa monen muun asian toteutumisen helpommin.
Kuvaan liittyi letkautus, ”Nyt kaikki luulee että meillä on hauskaa töissä, vaikka meidät oikeasti määrättiin hymyilemään kuvassa”
Vedäpä siitä sitten johtopäätöksiä.